Maanantaina selvisin hostellille viimein joskus iltakahdeksalta, ja siinä vaiheessa olikin jo about 20h siitä kun lähdin liikkeelle isoveljen luota Vantaalta. Lento Frankfurtista Washingtoniin oli myöhässä, lennon loppuhetkillä kaarreltiin tunti lentokentän yllä odottamassa laskeutumisvuoroa. Lentokentälläkin meni odotettua pidempään, sillä täytyi esim. mennä lentokenttäjunalla eri paikkaan passintarkastukseen ynnä muuta kätevää. Onneksi pääsin viisumini turvin hieman lyhyempään amerikkalaisten jonoon enkä joutunut antamaan sormenjälkiä tai kuvaa maahantulotarkastuksessa.
Fiksuna ennakoin väsymystilan ja olin tilannut ennakkoon kyydin hostellille. Hostelli olikin aika mielenkiintoinen: omistaja oli keski-ikäinen juiceleskis-hiuksinen Steve, jonka olemus huokui enemmän kirvesmurhaajaa kuin hostellityöntekijää. Jaoin huoneen neljän miehen kanssa, kaikki toinen toistaan oudompia. Eka kontakti oli mukava mutta todella outo poika, jonka eka kommentti oli "hope you won't stay long in the US 'cause you're gonna get fat like me". Mitäpä siihen sitten sanomaan. No, asetuin taloksi, kävin syömässä lähipubissa ja sovin kaksi asuntonäyttöä tiistaille.
Yön nukuin univelasta ja väsymyksestä huolimatta todella huonosti, ja totesin että ehkä alan olla liian vanha jaettuihin hostellihuoneisiin.. Sitkeästi zombimaisesta olosta huolimatta lähdin pyörimään kaupungille. Hommasin kortin julkiseen liikenteeseen, söin erinomaisen hampurilaisen (tervetuloa jenkkiläskit!) ja istuskelin kahvilla. Siinä ohessa kävelin varmaan kymmenen kilometriä.. Totesin, että DC näyttää erinomaisen viehättävältä!
Kahdelta oli eka asuntonäyttö. Koin ennakkoon suurta stressiä asunnonhankinnasta, ja paska hostellikokemus ei varsinaisesti helpottanut sitä. Onneksi tärppäsi heti: 1890-luvulla rakennettu talo, jossa 6 makuuhuonetta. Omistaja on symppis 40-vuotias Daryl, joka tekee töitä kotoa käsin. Hän esitteli talon läpikotaisin ja kertoi kaikki käytännön jutut, ja vaikka yleensä hän kuulemma vaatii 6kk asumisen, sain huoneen kolmelle kuukaudelle. Huone on kalustettu ja sopivan kokoinen, jaan kylppärin kahden pojan kanssa (Valkoisen talon harjoittelija sekä senaattorin harjoittelija) ja lopputalon heidän ja Darylin kanssa. Alue on erittäin mukavanoloinen, lähellä on kaksi metroasemaa ja puolessa tunnissa pääsen töihin. Nappasin siis asunnon heti, kun sen kerta sain ja mitään erityistä vikaa ei ollut.
Tehtiin erittäin jämyt sopparit, sitten hain tavarat hostellilta, vakuusrahat pankista ja tulin asettumaan kodiksi. Ihana tunne parin raskaan päivän päätteeksi purkaa vaatteet kaappeihin, hakea oikeata ruokaa kaupasta ja löhötä omalla sängyllä! Hostelli-Steve ei ollut itse paikalla kun lähdin hostellilta, ja hän lähettikin huolestunutta sähköpostia että onhan kaikki ok ja enhän lähtenyt siksi että jouduin jakamaan huoneen miesten kanssa. Steve kertoi tehneensä työtään 20 vuotta ja haluavansa huolehtia asiakkaistaan, awww. Vaikka taustalla ehkä oli huoli huonosta arvostelusta hostellisivuilla, niin kyllä kirvesmurhaaja-Stevesta jäi lopulta positiivinen kuva. Hän kysyi myös mitä teen Washingtonissa, ja kertoi että 16h/vko työpanosta vastaan hostellilla saa asua ilmaiseksi.. Ehkä en vaihda sinne.
No comments:
Post a Comment